Eduskunnan sijoitusryhmä edistää kansankapitalismia

Eduskuntaan on perustettu sijoitusryhmä. Sen tarkoituksena on levittää tietoa sijoittamisesta ja sen hyödyllisyydestä sekä tehdä aloitteita kansankapitalismin edistämiseksi.

Artikkeli
11.3.2024
Lukuaika
3 min
Kansanedustaja Oskari Valtola (kok) toimii eduskunnan sijoitusryhmän puheenjohtajana.

Mikkeliläiskansanedustaja Oskari Valtola (kok) (kuvassa) on perustanut eduskuntaan sijoittamistietouden lisäämiseen keskittyvän sijoitusryhmän. Ryhmä on suunnattu kansanedustajille, heidän avustajilleen ja eduskunnan virkamiehille.

Sijoitusryhmän perustamiskokous pidettiin eduskunnassa maaliskuun puolivälissä. Tilaisuudessa oli paikalla myös Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kertomassa sijoittamisen trendeistä ja mm. siitä, että jo lähes miljoona yksityishenkilöä sijoittaa osakkeisiin.

Perustamiskokouksessa ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Oskari Valtola ja varapuheenjohtajiksi Antti Kurvinen (kesk), Noora Fagerström (kok) ja Sofia Virta (vihr). Kiinnostusta ryhmän toimintaan on tullut lähes kaikista eduskuntaryhmistä.

Ryhmä keskittyy tiedon välittämiseen, mutta sillä on myös yhteiskunnallisia tavoitteita. Tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sijoittamisesta ja sen hyödyllisyydestä, vaurastumisen mahdollisuuksista ja oman talouden hallinnasta. Oman talouden hallinnalla tiedetään olevan vahva yhteys myös esimerkiksi nuorten kriisinkestävyyteen ja yksilötasolla mielenterveysongelmista selviämiseenkin.

Esimerkiksi sijoittamisen verotus on asia, johon ryhmä voi pyrkiä vaikuttamaan

”Ryhmä edistää kansankapitalismia. Pidämme sijoittamista esillä eduskunnassa ja teemme myös aloitteita sekä nostamme esille puheenaiheita. Esimerkiksi sijoittamisen verotus on asia, johon ryhmä voi pyrkiä vaikuttamaan”, Valtola kertoo.

Sijoittamisryhmä jakaa tietoa sijoittamisesta esimerkiksi yritysvierailujen ja erilaisten tilaisuuksien avulla. Ensimmäinen yritysvierailu on suunnitteilla teleyhtiö Teliaan. Sen jälkeen luvassa on vastuullisuuteen ja ESG-asioihin keskittyvä tilaisuus, josta löytyy myös yhtymäkohtia demokratiaan.

Tarve tiedolle

Valtola on herännyt sijoittamistietouden levittämisen tarpeeseen toimiessaan Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Kun kaupunki myi energialaitoksensa, 190 miljoonan kauppasummasta oli tarkoitus suunnata noin puolet korkeakorkoisten lainojen takaisinmaksuun ja puolet sijoituksiin.

”Kun sijoituskohteita mietittiin, ymmärsin, että kaikki eivät tiedä mitä sijoittaminen on. Siihen voidaan suhtautua hyvinkin negatiivisesti, ja ajatella, että kyse on pelkästä keinottelusta ja isojen riskien ottamisesta.”

Keskustelujen jälkeen kaupunki on päättänyt kilpailuttaa varainhoitajia ja sijoittaa noin 90 miljoonaa euroa pääasiassa korkosijoituksiin ja osakkeisiin. Sijoitusten on tarkoitus kasvaa vuosikymmeniä ja niin, että tuotoista käytetään vuosittain muutama miljoona kaupungin käyttömenoihin. 

Valtolalla on itsellään kokemusta pörssin seuraamisesta jo nuoruudesta ja myös pitkäjänteisestä sijoittamisesta 2000-luvulta opintojensa päättymisen jälkeiseltä ajalta. Ammatiltaan ensimmäisen kauden kansanedustaja on työterveyshuollon erikoislääkäri.

Eduskunnassa toimii useita verkostoja, ryhmiä ja kerhoja, joista osa perustetaan aina uudelleen, kun uusi eduskunta aloittaa. Sijoittamiseen keskittyvä ryhmä oli viime vaalikaudella tauolla, mutta aikaisemmin vastaavaa ryhmää johti vuoteen 2019 kansanedustajana toiminut Eero Lehti.

Kirjoittajat

Sarianna Toivonen Viestintäpäällikkö