Nuoret oppivat

Näin Pörssilähettiläs-koulutus innostaa sijoittamaan

Tampereen koulutus innosti Oonaa, Dania ja Unna avaamaan osakesäästötilin, aloittamaan sijoittamisen sekä oppimaan lisää sijoittamisesta.

Artikkeli
7.8.2023
Lukuaika
3 min
Kuvassa vasemmalta oikealle: Oona, Dan ja Unna.

Syksyn ensimmäinen Pörssilähettiläs-koulutus pidettiin elokuun ensimmäisellä viikolla Tampereella. Kolmipäiväiseen koulutukseen osallistuneet Oona Valkoja, Dan Dumitrescu ja Unna Aalto kertovat, miksi lähtivät mukaan Pörssilähettiläs-ohjelmaan, ja miksi sijoittaminen kiinnostaa.

Miten innostuit lähtemään mukaan Pörssilähettiläs-ohjelmaan?

Oona: Innostuin lähtemään mukaan kaverini innoittamana. Olin kyllä miettinyt Pörssilähettilääksi lähtemistä jo yhdeksännellä luokalla, kun lähettiläät kävivät yhteiskuntaopin tunnillani.

Dan: Kuulin ensimmäistä kertaa Pörssilähettiläs-toiminnasta yhteiskuntaopin tunnilla, kun Pörssilähettiläs tuli kertomaan toiminnastaan. Siitä muutama kuukausi eteenpäin näin Instagramissa mainoksen ja huomasin, että Pörssilähettiläs-koulutus on ilmainen ja lähellä minua. Silloin päätin osallistua.

Unna: Opinto-ohjaaja lähetti Wilma-viestin koulutuksesta. Sijoittaminen on aina kiinnostanut, mutta en ole tiennyt mistä aloittaa, oli siis mahdollisuus oppia.

Mikä sijoittamisessa erityisesti kiinnostaa?

Oona: Sijoittaminen kiinnostaa, koska sen avulla on mahdollisuus vaurastua. Äitini on myöskin kova sijoittaja, joten osittain siksikin kiinnostukseni on kasvanut.

Dan: Olin aiemminkin kiinnostunut sijoittamisesta. Halusin tehdä jotain rahoillani sen sijaan, että ne jäisi inflaation kynsiin säästötililläni. Haluaisin tulevaisuudessa tulla taloudellisesti riippumattomaksi.

Unna: Haluan sijoittaa, koska sillä voi toteuttaa omia unelmia. Talousasiat kiinnostaa ja sijoittaminen on iso pala sitä.

Mikä kolmen päivän aikana oppimasi jäi tärkeimpänä mieleen?

Oona: Tärkeimpänä mieleeni jäi tieto siitä, että myös pienillä summilla on merkitystä sijoitusmaailmassa, sekä se että sijoittamisessa aika on rahaa. Kiinnostavinta oli kuulla erilaisia sijoitusstrategioita, sekä kuulla minkälaisia sijoittajia me Suomalaiset olemme.

Dan: Ehkä tärkein viesti minkä sain koulutuksesta, on se, ettei sijoittaminen ole niin vaikeaa kuin monet luulee sen olevan. Eikä suuria rahasummia tarvitse, jotta voi aloittaa sijoittamisen. Fiksulla budjetoinnilla ja motivaatiolla pääse jo pitkälle.

Unna: Kiinnostavaa oli, kun realisoitiin se kuinka pienellä summalla sijoittamisen voi aloittaa. Luulin aiemmin, että vaan rikkaat voi sijoittaa. Onneksi koulutuksessa ajattelutapa vaihtui oikeaan suuntaan. Tärkeä pointti sijoittamisessa on AIKA ja ajan merkityksen sijoittamisessa oppi.

Miten tästä eteenpäin sijoittamisen saralla?

Oona: Seuraava askeleeni kohti sijoittamista on avata osakesäästötili ja aloittaa sijoittaminen konkreettisesti, oppimieni tietojen avulla.

Dan: Kiinnostuin moneen erilaiseen yhtiöön koulutuksen aikana. Rahastoasiat kiinnostivat minua varsinkin. Haluan nyt pistää käytäntöön oppimani asiat ja katsoa kuinka pitkälle pääsen.

Unna: Aion jatkaa tiedon etsimistä ja ottaa asioista vielä enemmän selvää nyt kun opittua on enemmän. Haluan aloittaa sijoittamaan.

Millä mielellä lähdet kohti pörssilähettiläsvierailuja?

Oona: Odotan innoissani pääsemään kertomaan yhdeksäsluokkalaisille millaisia ovia sijoittaminen avaa.

Dan: Odotan innolla, että pääsisin vierailulle varsinkin vanhaan yläasteeseen. Olisi hienoa tavata vanhoja tuttavia siellä, mutta myös uusia ihmisiä eri kouluista.

Unna: Hyvillä ja odottavilla mielin. Haluan jakaa tätä opittua tietoa eteenpäin ja toivoisin, että kaikki vierailun jälkeen kiinnostuisi pörssilähettiläistä enemmän. Varmasti kivaa hommaa!

Pörssilähettiläät ovat Pörssisäätiön kouluttamia nuoria, jotka kertovat yläkouluissa oman talouden hallinnasta, säästämisestä, sijoittamisesta ja vaurastumisesta. Pörssilähettiläs-ohjelmaan voi hakea kuka tahansa kiinnostunut, 15–20-vuotias nuori, joka on koulutuksen alkaessa päättänyt peruskoulun.

Kirjoittajat

Linnea Karjula Markkinoinnin asiantuntija