Pörssitalo 110 vuotta – edelleen alkuperäisessä käytössä!

Artikkeli
1.2.2022
Lukuaika
2 min

Helmikuun 2. päivänä vuonna 1912 vihittiin Helsingin ydinkeskustassa, osoitteessa Fabianinkatu 14, käyttöön Pörssitalo. Sen suunnitteli kuuluisa arkkitehti Lars Sonck.

Samana vuonna vahvistettiin Helsingin pörssin säännöt, ja lokakuussa tehtiin ensimmäiset osakekaupat.

– Kun Pörssitalo vihittiin käyttöön, Suomi ei ollut vielä itsenäistynyt. Pörssitalo kuvastaa hienosti silloista tulevaisuuden uskoa ja sitä, että pörssiä pidettiin keskeisenä yhteiskunnallisena toimintona, joka haluttiin myös Suomeen, Sari Lounasmeri huomauttaa.

Sotien aikana Pörssitalo koki kovia

Aluksi Pörssitalo toimi kohtaamispaikkana, jossa käytiin fyysisesti pörssikauppaa.

Pörssi ja talo kokivat kovia, kuten koko Suomi maailmansotien aikana: Pörssi jouduttiin sulkemaan useaan otteeseen ensimmäisen maailmansodan alkaessa, sisällissodan syttyessä ja talvisodan aikana. Helmikuussa 1944 Pörssitaloon osui pommi, joka puhkaisi ylimmän kerroksen katon.

Vaikka osakekauppa siirtyi verkkoon, Pörssitalo on edelleen pörssitalo

Yli 30-vuotta sitten kaupankäynti siirtyi pois Pörssitalon Pörssisalista, kun luovuttiin niin kutsutusta julkihuudosta.

Vaikka osakekauppaa käydään verkossa, Pörssitalossa on Helsingin pörssin eli Nasdaq Helsingin tilat. Vuonna 1985 pääomistus siirtyi perustetulle Pörssisäätiölle, joka myös toimii Pörssitalossa.

Nykyään Pörssisali on vuokrattu ravintolatilaksi ja usein kokouskäytössä. Normaaliaikana – ennen ja jälkeen koronakriisin – siellä järjestetään useiden pörssiyhtiöiden tilaisuuksia ja myös yhtiökokouksia.

– Sikäli talo täyttää monella tavalla edelleen alkuperäistä tarkoitusta kohtaamispaikkana, Lounasmeri sanoo.

Tarkemmin Pörssitalon historiasta voi lukea Pörssisäätiön sivuilta ja Pörssitalon sivulta.

Teksti: Eeva Ketvel
Kuva: Pörssisäätiö

Haluatko tietoa sijoittamisesta säännöllisesti sähköpostiisi? Tilaa Pörssisäätiön uutiskirje!