Osakesäästötilin talletusrajan nostamiselle kannatusta suurilta puolueilta

Tarvitaan myös pidemmän aikavälin keskustelu mahdollisuudesta laajentaa osakesäästötilin sisällä sallittua sijoitustuotteiden valikoimaa.

Artikkeli
20.10.2021
Lukuaika
3 min

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajilta tulee kannatusta osakesäästötilin talletusrajan nostolle.

Talletussummaa pitää nostaa reilusti ja tilejä pitää saada olla useampia. Nyt on tullut veroseuraamuksia, kun on ollut – usein epähuomiossa – kaksi osakesäästötiliä. Tätä mieltä on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.

”Pidetään tärkeänä, että jos ollaan jatkossa hallitusvastuussa, tätä ylärajaa lähdetään nostamaan”, varapuheenjohtaja Elina Valtonen kertoi kokoomuksen kannan.

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi esitti konkreettisen summan: ”Esitin, että osakesäästötilin summan voisi tuplata 100 000 euroon. Se olisi ensivaiheen toimenpide, joka voitaisiin tehdä”, Lohi sanoi keskustelussa.

Maaliskuussa 2021 julkistetussa Visio 2030 – Kohti vastuullista ja osaavaa omistajayhteiskuntaa -ohjelmassa esitetään 100 000 euron rajaa.

Suurimpien eduskuntapuolueiden edustajat vastasivat Pörssisäätiön toimitusjohtajan Sari Lounasmeren kysymyksiin osakesäästötilin kehittämisestä Family Economy Week -talousviikon Omistajuus-keskustelussa 19.10.2021. Mukaan oli kutsuttu myös SDP, mutta aikataulu ei sopinut.

Pörssisäätiön mukaan osakesäästötilin talletusraja pitäisi poistaa

Pörssisäätiön mukaan osakesäästötilin talletusraja pitäisi poistaa kokonaan.

”Muissakaan sijoitusmuodoissa, esimerkiksi rahastoissa, ei ole tällaista rajaa. Myös talletuskaton seuraamisen helpottamiseksi asetettu rajaus, että jokaisella saa olla vain yksi osakesäästötili, hämmentää aloittavia osakesäästäjiä. Rajauksen poistaminen selventäisi tilannetta, lisäisi kilpailua ja edistäisi suoraa omistajuutta”, Sari Lounasmeri perustelee.

Osakesäästötilin kehittäminen esillä

Visio 2030 – Kohti vastuullista ja osaavaa omistajayhteiskuntaa -ohjelma nosti osakesäästötilin kehittämisen yhdeksi keinoksi laajentaa kotimaista omistajuutta. Ohjelmassa suositellaan jatkamaan osakesäästämisen pitkäjänteistä edistämistä selvittämällä muun muassa mahdollisuuksia kehittää osakesäästötiliä.

Talletusrajan nostamisen lisäksi ohjelmassa esitetään, että ”selvitetään mahdollisuutta liittää osakesäästötili osaksi äitiyspakkausta. Suomen valtio avaa jokaiselle vastasyntyneelle Suomessa vakituisesti asuvalle ”Lapsen Osakesäästötilin”, jolle valtio lahjoittaa 300 euroa.” Lohi ja Valtonen suhtautuivat tähän myönteisesti.

Lohi kertoi olevansa valmis kehittämään osakesäästötiliä sijoitussäästötiliksi.

”Että sinne voisi esimerkiksi listaamattomiin yhtiöihin osakkeita hankkia ja miksei vaikka rahasto-osuuksiakin. Uskoisin, että kun tätä kehitetään ja kasvatetaan, niin varmasti kotimaiset yhtiöt saisivat osan siitä kasvavasta osakesijoittamisen mielenkiinnosta.”

Pörssisäätiö korostaa jatkuvuutta: ei äkillisiä heikennyksiä tai vaikeasti viestittäviä rakenteellisia muutoksia uuteen järjestelmään. Lisäksi osakesäästötiliin liittyvien verolainsäädännön yksityiskohtia pitää kehittää vastaamaan nykyistä tarkemmin rahastojen kohtelua (hankintameno-olettaman käyttö ja tappioiden vähennyskelpoisuus).

”Tarvitaan myös pidemmän aikavälin keskustelu mahdollisuudesta laajentaa osakesäästötilin sisällä sallittua sijoitustuotteiden valikoimaa”, Sari Lounasmeri sanoo.

Kaikki kolme puoluetta keskusta, kokoomus ja perussuomalaisista irronnut siniset olivat hallituksessa, kun laki osakesäästötilistä hyväksyttiin. Nyt keskusta on hallitusvastuussa ja valtiovarainministeripuolue, kokoomus ja perussuomalaiset puolestaan oppositiossa.

Pörssisäätiö oli mukana laatimassa Visio 2030 -ohjelmaa.

Osakesäästötilin suosio kasvaa

Osakesäästötili on ollut käytettävissä tammikuusta 2020 lähtien. Syyskuussa 2021 aktiivisia osakesäästötilejä oli Suomessa jo lähes 230 000 säästäjällä, kertoo Arvopaperikeskus Euroclear Finland.

Osakkeita voi ostaa osakesäästötilin lisäksi myös perinteisesti arvo-osuustilille. Yhteensä osakkeita omistaa jo yli 920 000 suomalaista.

Teksti: Eeva Ketvel